Yhteiskunta ja trauma

Traumatisoituminen on yhdessä mielessä täysin yksilöllisen kokemisen ongelma. Monimuotoinen trauma on yksilön stressinsietokyvyn ylittävän pitkäkestoisen stressin seurauksena syntynyt hermostollisen dysregulaation ongelma. Tätä käsittelen laajasti vuosi sitten ilmestyneessä kirjassani Monimuotoinen traumaperäinen stressi.

Mutta yhteiskunnallisten ilmiöiden traumatisoivaa potentiaalia ja yhteiskunnan vastuuta traumatisoivista rakenteista ei voi ohittaa tai siirtää yksilön vastuulle.

Merkittävä potentiaalisesti traumatisoiva olosuhde on lapsiperheköyhyys. Kun yhä useampi perhe ajautuu nykyhallituksen toimien vuoksi köyhyysrajan alapuolelle, aiheutuu siitä kärsimystä vuosikymmeniksi eteenpäin ja eri mekanismein mahdollisesti myös ylisukupolvisesti. Tämä ei ole hyväksyttävää.

Ongelmaa vaikeuttaa edelleen julkisen terveydenhuollon alennustila; se ei pysty edes auttavasti vastaamaan niin sanottujen mielenterveysongelmien osalta avun tarpeeseen. Jo pelkästään hoidon mahdollistavan oikean diagnoosin saaminen voi olla ylitsepääsemätön este sekä avun saamisen hitauden että prosessiin liittyvien byrokraattisten tekijöiden takia.

Kuinka moni tekee tulevaisuutensa suhteen kohtalokkaita valintoja riittävän aikaisen avun puutteessa? Traumojahan voi epäonnistuneesti yrittää hoitaa päihteillä, eristäytymällä maailmanmenosta tai itsemurhalla.

Puhuttaessa traumatisoitumisesta koen, että nähtävissä oleva kustannustehokkuussyistä tapahtuva asteittainen siirtyminen kohti oireiden helpottamista etä- tai lyhytinterventioin, asianmukaisen pitkän traumaterapian sijaan on aikapommi. Tätä kehitystä perustellaan tutkimuksin, jotka eivät kuitenkaan lähtökohtaisestikaan voi kertoa mitään yksilön todellisesta elämäntilanteesta; hetkellinen helpotus itsearviointilomakkeilla mitattuna ei kerro mitään siitä, miten hyvään elämään tarvittavat elämäntaidot kehittyvät. Tutkimuksissa käytetty tilastolaskenta häivyttää tehokkaasti näkyvistä subjektiivisen kärsimyksen syvyyden. Näennäisen tiedon kerääminen helpottaa päättäjien tuudittautumista virheelliseen tulkintaan siitä, että aitoa edistystä ongelmien hoitamisessa olisi tapahtunut.

Arvostettu psykologi ja neurotieteilijä Lisa Feldman Barrett käsittelee stressin ja poliittisen keskustelun ja päätöksenteon suhdetta tavalla, joka ansaitsee pidemmän lainauksen (käännös omani):

”Vapaus kulkee aina käsi kädessä vastuun kanssa. Meillä on vapaus puhua ja toimia, mutta meillä ei ole vapautta sanomistemme ja tekojemme seurauksista. Emme ehkä välitä seurauksista, tai emme ehkä pidä niitä perusteltuina, mutta niillä on silti hintansa, jonka me kaikki maksamme. Maksamme kohonneet terveydenhuoltokustannukset kroonisen stressin [kuten traumaperäisen stressin] pahentamista sairauksista, kuten diabetes, syöpä, masennus, sydänsairaudet ja Alzheimerin tauti. Maksamme tehottoman hallinnon kustannukset, kun poliitikot latelevat roskaa toisilleen ja hyökkäävät henkilökohtaisesti sen sijaan että kävisivät järkiperäistä keskustelua.”

Kuvatessaan amerikkalaisen poliittisen keskustelun tilaa Feldman Barrett tulee samalla kuvanneeksi myös suomalaista poliittista retoriikkaa. Aidot arvot loistavat poissaolollaan poliittisessa päätöksenteossa. Vain välinearvoa kantavasta rahasta on tullut kaiken keskipiste, ja rahan säästämisestä on tullut kärsimyksen oikeutus. Samalla maksamamme inhimillinen hinta huonovointisuutena, stressinä ja traumatisoitumisena kasvaa kasvamistaan. Feldman Barrett jatkaa:

“Maksamme myös hinnan siitä, että kansalaiset eivät kykene keskustelemaan hedelmällisesti keskenään poliittisesti latautuneista aiheista – tämä on pattitilanne, joka heikentää demokratiaamme. Luovuus ja innovaatio vaativat usein toistuvia epäonnistumisia ja sinnikkyyttä nousta uudelleen ja yrittää taas. Tämä ylimääräinen ponnistus vaatii ylimääräistä energiaa. Aivosi kuluttavat jo nyt 20 prosenttia koko kehosi energiabudjetista, tehden niistä kehosi kuluttavimman elimen. Joka hetki elämäsi aikana aivot tekevät päätöksiä siitä, mihin energia käytetään, milloin sitä käytetään ja milloin sitä säästetään. Jos energiabudjettisi on jo valmiiksi alijäämäinen [kuten liiallisessa stressissä on], on epätodennäköisempää, että tulet käyttämään energiaasi visionäärisesti.”

Kansalaisvaikuttamista ei harjoiteta traumaoireiden ollessa akuutteja. Stressipäissään ihmiset eivät ole reflektoinnissa parhaimmillaan. Näillä mekanismeilla syrjäytyneet syrjäytyvät myös vaikuttamismahdollisuuksista. Feldman Barrett:

“Tutkijoilta kysytään usein, miten heidän tutkimuksensa voisi olla hyödyllistä arkielämässä. Mainitsemani tieteelliset havainnot sanojen, kroonisen stressin ja sairauksien yhteydestä ovat täydellinen esimerkki. Ne osoittavat, että on todellista biologista hyötyä siitä, että ihmiset kohtelevat toisiaan perustavanlaatuisella arvostuksella, joka perustuu ihmisarvoomme. Ja jos emme tee niin, siitä seuraa myös todellinen biologinen kustannus, joka lopulta muuttuu taloudelliseksi ja sosiaaliseksi kustannukseksi kaikille. Henkilökohtaisen vapauden hinta on henkilökohtainen vastuu omasta vaikutuksestasi muihin. Aivojemme rakenne takaa sen. Kun yhteiskuntamme tekee päätöksiä terveydenhuollosta, laista, politiikasta ja koulutuksesta, voimme joko sivuuttaa hermostojemme tilan riippuvuuden toinen toisistamme tai ottaa tuon riippuvuuden vakavasti. Nämä keskustelut voivat olla vaikeita, mutta niiden välttely on vielä pahempaa. Biologiamme ei vain katoa.”

Näiltä osin on nykyhallituksemme pää tukevasti puskassa.

Mitä siis me rivikansalaiset voimme tehdä tässä tilanteessa?

1. Kohtelemme toinen toistamme ihmisarvoisesti kaikkialla: töissä, kotona, kadulla, kaupan jonossa, kapakassa ja sosiaalisessa mediassa.
2. Äänestämme viisaasti. Viimeaikaiset gallupit osoittavat, että kansa on hereillä, eikä hyvinvointivaltion murskaaminen erityisryhmien, kuten rikkaiden ja radikaalien oikeistopopulistien asian ajamisen varjolla jää huomaamatta.

Jos meillä ei ole varaa valtion velkaantumiseen, ei meillä ainakaan ole varaa köyhyyden ja syrjäytymisen aiheuttaman kroonisen stressin pahentamiin terveysongelmiin – joka lisää julkisia kustannuksia.

Kirjallisuus

Feldman Barrett, Lisa (2020) Seven And A Half Lessons About The Brain. Mariner Books.

Packalén, Jukka (2024) Monimuotoinen traumaperäinen stressi – Hyvä elämä traumoista huolimatta. BoD.

The National Child Traumatic Stress Network: Understanding the impact of trauma and urban poverty on family systems