Kehityksellinen traumatisoituminen jättää ihmiseen jäljet, jotka eivät häviä koko elämän aikana. Niistä tulee osa ihmistä, hänen tapansa olla maailmassa olemassa. Kehityksellinen traumatisoituminen on monioireista — jos patologisoivaa kielenkäyttöä haluaa käyttää — ja se kietoutuu lukemattomiin elämäntaidollisiin ja terveydellisiin haasteisiin. On kuitenkin hedelmätöntä, ellei suorastaan virheellistä, tulkita traumatisoituminen yksioikoisesti sairaudeksi tai mielenterveyden häiriöksi.
Kiinnostuksen kohteenani tässä blogissa on erityisesti varhaisissa kiintymyssuhteissa syntynyt kehityksellinen trauma. Käytän siitä myös nimityksiä monioireinen tai monimuotoinen traumaperäinen stressi ja komplisoitunut traumaperäinen stressi. Jokainen näistä käsitteistä korostaa eri aspekteja ilmiöstä:
- kehityksellinen trauma korostaa ilmiön alkuperää kehityksen kannalta herkkien varhaislapsuuden ja teini-iän kiintymyssuhteissa
- monioireinen trauma korostaa sitä, että traumatisoitumisesta seuraa konkreettisesti terveysongelmia lapsuudessa ja aikuisuudessa
- monimuotoinen korostaa trauman vaikutuksia kaikkiin ihmisen olemispuoliin
- komplisoitunut tai kompleksinen sanana korostaa sitä miten monimutkaisesti trauma siitä kärsivän elämään kietoutuu ja miten krooninen ja vaikeasti ratkaistava ongelma se on
Jatke “häiriö” komplisoituneen trauman perässä on tarpeeton, koska kyseessä on luonnollinen kehon mukautuminen ylivoimaiseen stressiin. Siksi trauman vaikutukset ovat myös niin vaikeita purkaa; tavallaan eheytyminen on työskentelyä ihmisluonnon ja kehon luonnollisia tendenssejä vastaan. Pidän tätä sekä lohdullisena että valtavana haasteena. Se on lohdullista, koska tekee ymmärrettäväksi ne monimutkaiset ja ikävät psykologiset reaktiot, joiden ansiosta traumatisoitunut kokee asioita tavoilla, jotka aiheuttavat kärsimystä hänelle itselleen ja hänen läheisilleen. Trauman kehollisuus ja luonnollisuus paljastaa, että psyykkisesti vaikeasti oireileva ihminen ei valitse käyttäytyä vaikeilla tavoilla. Hän ei siis ole muita huonompi ihminen, vaikka saattaa toimia normien ja hyväksyttävien toimintamallien vastaisesti. Valtavan haasteen trauman kehollisuudesta ja luonnollisuudesta tekee se, että näitä reaktioita ei todennäköisesti saa sammutettua koskaan täysin. On siis opittava elämään niiden kanssa, ja niistä huolimatta.
Traumatisoitumisen selättäminen siinä määrin, että elämä voi jatkua riittävän hyvällä elämänlaadulla, edellyttää ainakin kolmea seikkaa:
- Kaiken runkona on turvallinen, todennäköisesti vuosia kestävä terapiasuhde, jossa voi turvallisesti oppia havaitsemaan itseään, kehoaan ja automaattisia toimintatapojaan ja jossa voi tulla hyväksytyksi ongelmallisine reaktioineen ja jossa lopulta uskaltaa kokeilla uusia strategioita olla luottamuksellisessa ihmissuhteessa toisen ihmisen kanssa terapian turvallisen asetelman sisällä.
- Ihmisen pitää tietää miksi hän haluaa uhmata ja muuttaa automaattisia toimintataipumuksiaan ja jäykkiä mustavalkoisia ajattelutapojaan. Sitä varten on tarpeen kirkastaa ne arvot, joita kohden traumatisoitunut haluaa itseään kehittää. Ihmisenä eksistointi on olemista jatkuvassa tulemisen tilassa, inhimillisen potentiaalin aktualisoimista. Siksi on kriittistä ymmärtää kuka on ja keneksi haluaa tulla. Logoterapeuttina uskon, että ihmisen perimmäinen tarve on olla arvokas ja tarkoitusta tuottava osa omia yhteisöjään ja ihmiskuntaa. Useimmille kehityksellisestä traumasta kärsiville on tuskin siirtynyt äidinmaidossa uskomus itsestä ihmiskunnan kokonaisuuden kannalta arvokkaana ja ainutlaatuisena yksilönä.
- Jos arvot ohjaavat toimintaamme, niin keho mahdollistaa sen. Siksi on elintärkeätä saada traumatisoitumisen voimakkaasti keholliset stressireaktiot aisoihin. Tämä työ on pitkäjänteistä.
Komplisoituneessa traumassa traumamuistojen ratkaiseminen niin, että ne eivät enää häiritse elämää on useimmiten hyvin haastavaa, koska traumamuistoja on kerääntynyt vuosien varrella valtava määrä. Käytännössä tämä työ vaatii aina asiantuntevaa tukea ja oikeat menetelmät, jotka pureutuvat juurisyihin, eli traumatisoivista tapahtumista syntyneiden implisiittisten muistojen neutralointiin.
Tämä on kaikkea muuta kuin yksinkertainen aihe ja olen kerännyt tietoa, informaatiota ja kokemuksia, jotka näihin blogiartikkeleihin kiteytyvät, yli 12 vuoden ajan. Eli siitä lähtien kun kehityksellinen trauma ensi kertaa ilmestyi elämääni niin, että kaikki pysähtyi ja romahti tavalla, jonka jälkeen mikään ei ole ollut entisensä. Olen kuitenkin oppinut kokemastani sen, että kaikesta elämässä voi löytää tarkoitusmahdollisuuksia. Minun tärkein missioni on jakaa kokemani ja siitä oppimani, jotta muut voisivat siitä hyötyä. Jos yksikin lukija saa oivalluksia kirjoittamastani, kokemani ja sen erittelyn vaatima työ ei ole ollut turhaa.
Lisään artikkeleita tähän blogiin asteittain, voimavarojeni mukaisesti. Useat artikkeleista ovat hyvin pitkiä blogiartikkeleiksi, koska tavoitteenani oli alunperin kirjoittaa kirja, mutta siihen voimavarani eivät nyt riitä. Kenties myöhemmin. Traumatisoitumisen todellinen tragedia on siinä, että se estää ihmistä elämästä täysipainoisesti arvojensa mukaisesti. On raastavaa olla lamaantunut tai toimia epäarvokkasti, kun oma tahtotila on olla muille hyödyksi ja aktiivinen osa ihmiskuntaa.
Traumainfo.fi 