Komplisoitunut traumatisoituminen (Complex Posttraumatic Stress, C-PTSD) on hyvin hankalasti rajattava ja määriteltävä ilmiö. WHO:n tautiluokituksen ICD-11:n mukainen määritelmä komplisoituneesta traumasta erittelee kuusi oireklusteria, joista komplisoituneesti traumatisoitunut kärsii. Nämä klusterit ovat:
- Traumatisoivan tapahtuman tunkeutuminen mieleen
- Traumaa muistuttavien asioiden välttely
- Tunteiden hallitsemattomuus
- Herkistyminen vaarasignaaleille, ylivireys ja muistiongelmat
- Kielteinen minäkäsitys
- Ihmissuhdeongelmat
Pikainenkin tutustuminen komplisoitunutta traumaa koskevaan kirjallisuuteen piirtää näkyville hienosyisemmän ilmiön. Olen seuraavaan luetteloon koonnut muutaman komplisoituneeseen traumaan liittyvän ilmiön tämän artikkelin lopusta löytyvistä lähteistä (ACEs Connection, Courtois, Schwartz, Walker):
- Turvattomuuden tunne
- Toksinen häpeä
- Vääristyneet uskomukset itsestä ja maailmasta; arvottomuuden tunne ja muiden ja maailman kokeminen vaaralliseksi ja pahaksi
- Intiimiyden ongelmat
- Rikkinäinen kehosuhde
- Dissosiaatio; kehon valekuolema ja jäätyminen tai itsen tai ympäristön kokeminen vieraaksi tai epätodelliseksi (depersonalisaatio tai derealisaatio)
- Aikakäsityksen häiriöt, esim. muistiongelmat, ajan häviäminen tai ajankulun vääristyneet kokemukset
- Identiteettiongelmat
- Somatisointi; selittämättömät kiputilat ja muut fyysiset oireet
- Vireystilan hallitsemattomat vaihtelut
- Terveysongelmat, kuten sydän- ja verisuonitaudit, suolisto-ongelmat ja autoimmuniteettisairaudet
- Päihdeongelmat
- Sisäinen kriitikko; vanhemmilta sisäistetty itsen moittiminen kaikesta mikä menee pieleen
- Eristyneisyyden tunne; kokemus että poikkeaa negatiivisesti kaikista muista, eikä aitoa yhteyttä muihin ihmisiin saa
- Hylätyksi tulemisen pelko
- Itsetuhoisuus
Traumatisoitumiseen erikoistuneet logoterapeutit Dezelic ja Ghanoum luettelevat peräti yli 80 erilaista traumatisoitumiseen liittyvää oiretta. Kehityksellisen trauman kompleksisuutta ja monimuotoisuutta ei voi liikaa korostaa, eikä myöskään sen yksilöllisiä ilmenemismuotoja. Komplisoitunutta traumaa ei siis ole erityisen hedelmällistä lähestyä pelkästään oireiden kautta. Kuitenkin nykypsykiatria on kiinnostunut ainoastaan oireiden luettelemisesta ja ryhmittelemisestä, eikä lainkaan esimerkiksi etiologiasta eli oireiden alkuperästä, ei oireiden takana olevista kokemuksista eikä oireilevan ihmisen elämäntilanteesta.
Traumatisoitumisen ymmärtämisen kannalta tilanne on valitettava ja huolestuttava, koska ainoastaan ymmärtämällä ilmiö oikein voidaan tarjota adekvaattia hoitoa, joka Suomessakin on lääkärien ammattikunnan ja psykiatrien portinvartijuuden takana. Tyypillisessä tilanteessa komplisoitunut traumaperäinen stressi tulkitaan hoitoketjuissa joksikin psyykkiseksi häiriöksi, kuten kaksisuuntaiseksi mielialahäiriöksi, skitsoaffektiiviseksi häiriöksi, yleistyneeksi ahdistushäiriöksi, masennukseksi, epävakaaksi persoonallisuushäiriöksi tai jopa psykoosiksi. Väärästä diagnoosista ei kuitenkaan, luonnollisestikaan, seuraa tarkoituksenmukaista lääkitystä, terapiaa tai muuta tarvittavaa hoitoa ja tukea.
Komplisoitunut trauma kertoo kumuloituneesta ja monikerroksisesta stressistä
Komplisoituneessa traumassa helpointa on itse asiassa ymmärtää, miten se saa alkunsa. Se saa alkunsa pitkäkestoisessa stressissä, joka on niin vaikeaa, että stressin automaattinen sääntely kehossa lopulta muuttuu mahdottomaksi. Erityisen haavoittuvia komplisoituneelle traumaperäiselle stressille ovat he, jotka ovat kokeneet stressiä varhaislapsuudessa hermoston ollessa vielä muodostumassa. Varhaislapsuudessa koettu jatkuva stressi antaa heikommat eväät elämänhallintaan, mistä seuraa uusia stressaavia kokemuksia ja näin stressi kumuloituu ja kerroksistuu. Komplisoituneen trauman käsittely onkin kuin sipulin kuorimista: itselläni 12 vuoden terapiatyöskentely on ollut elämäni stressitekijöiden purkamista käänteisessä järjestyksessä ja aina on löytynyt syvempi, aiempi stressikokemus. Kahdessatoista vuodessa on päästy trauman ytimeen, stressiin joka on koettu varhaislapsuudessa. Matka on ollut pitkä arkeologinen kaivaus syvälle itsen sisimpään.
Se, mikä ylittää kunkin stressinsietokynnyksen, on täysin yksilöllistä. Elämä, josta yksi selviää ilman traumaperäistä stressiä, on toiselle kestämätön. Jokaisen ihmisyksilön absoluuttisesta ainutlaatuisuudesta johtuen tämä on selviö. Kaikki kokemuksemme vuorovaikutuksesta maailman kanssa, kehomme signaaleista ja psykologisista reaktioista konstituoituvat tajuntaamme yksilöllisiksi merkitysyhteyksiksi ja niiden kokonaisuudeksi, subjektiiviseksi maailmankuvaksi. Kahta samanlaista subjektiivista maailmankuvaa ei ole sen enempää kuin kahta ihmistä samanlaisilla sormenjäljillä. Ihminen operoi maailmassa tietoisen subjektiivisen maailmankuvan tasolla.
Komplisoituneen trauman jäljille pääsee joka tapauksessa paremmin kysymällä ihmisen taustoista ja elämismaailmasta kuin oireista.
Trauma vaikuttaa siihen, miten ihminen ihmisenä todellistuu
Filosofisen ihmiskäsityksen — johon logoterapeuttina olen sitoutunut — valossa komplisoitunut trauma on ilmiö, joka vaikuttaa kaikkiin ihmisen olemispuoliin. Eksistentiaalisen fenomenologian ihmiskäsityksen valossa ihmisen kokonaisuus voidaan käsitteellisesti jaotella somaattiseen, psyykkiseen, henkiseen ja situationaaliseen olemispuoleen. Samalla on tärkeä muistaa, että erottelu on monella tapaa teoreettinen; käytännössä ihminen on holistinen entiteetti, jossa kaikki vaikuttaa dialektisessa vuorovaikutuksessa kaikkeen, ja esimerkiksi psyykkisen ja henkisen tajunnallisuuden erottaminen toisistaan on viivan piirtämistä veteen. Komplisoituneen trauman ymmärtämisen kannalta on kuitenkin hedelmällistä tarkastella, miten se pääpiirteittäin ilmenee eri olemispuolissa. Esimerkkinä käytän ainutta komplisoituneen trauman tapausta, josta minulla voi olla todellista tietoa, eli omaa kokemustani.
Traumatisoitumisen somaattinen aspekti on pääosin helppoa ymmärtää, koska fyysisellä tasolla päteviä selkeitä syy-seuraussuhteita on helpompi tunnistaa kuin muissa ihmisen olemispuolissa. Traumaperäinen stressi tarkoittaa fysiologisesti autonomisen hermoston sääntelyn ongelmaa, jota olen kuvannut toisessa artikkelissa. Vastaavasti tämän autonomisen hermoston ongelman yhteys fyysisiin sairauksiin on helppo ymmärtää stressihormonien kehoon aiheuttaman kuorman kautta. Stressihormonit voivat olla elimistössä pitkiä aikoja jatkuvasti, millä on kielteisiä vaikutuksia aineenvaihduntaan, verenpaineeseen, ruoansulatukseen jne.
Vaikeaselkoisempaa on ymmärtää, miten tämä fysiologinen perusta, stressireaktiot, linkittyvät somatisointiin, eli stressin aiheuttamiin selittämättömiin kiputiloihin ja muihin fyysisiin oireisiin. Kuitenkin itselleni kovin tutuiksi tulleet sydänkohtausta ja selkäkipuja jäljittelevät kiputilat ja vatsan meneminen sekaisin pienestäkin paineesta, ovat ilmeisesti varsin yleisiä komplisoituneesti traumatisoituneiden keskuudessa. Somatisoinnille tyypillistä on, että kiputilan saa yleensä väistymään sääntelemällä autonomista hermostoa esimerkiksi hengitysharjoitusten avulla. Ne eivät siten ole “aitoa kipua”, kuten kudoksiin kohdistunutta vauriota ilmaiseva kipu on. Ongelmalliseksi tuleekin, miten esimerkiksi erottaa mahdollinen somatisointiin liittyvä ankara rintakipu ja hengenahdistus sydäntapahtumasta.
Traumatisoitumisen vahvasti somaattisesta perustasta seuraa, että somaattisten harjoitusten tekeminen on keskeistä traumaoireiden hallitsemisessa. Ongelman muodostaa se, että traumatisoituneet usein vierastavat omaa kehoaan juuri em. kaltaisten somatisointien takia ja siksi haluttomuus työskennellä kehon kanssa on ymmärrettävää. Usein se vaatiikin tueksi ammattilaista, jonka avulla voi lempeästi tutustua kehoon ja opetella kuuntelemaan sitä ja sääntelemään autonomisen hermoston reaktioita. Apua voi Suomessa saada esimerkiksi psykofyysiseltä psykoterapeutilta, psykofyysiseltä fysioterapeutilta tai vaikkapa traumasensitiivisen joogan asiantuntijalta.
Trauma ja psyykkinen olemispuolemme
Ihmisen psyykkisen olemispuolen ymmärrän sanattoman tunne-elämän lisäksi niiksi automaattisiksi ja reaktiivisiksi kokemus- ja käyttäytymismalleiksi, jotka ohjaavat pääosin tiedostamattomasti toimintaamme. Samaan tapaan kuin pyörää voi ajaa ajattelematta mitään, vaikka kyseessä on varsin sofistikoituneesti koordinoitunut tasapaino- ja ohjausharjoitus, toimimme psykologisten taipumustemme mukaisilla automaatioilla ilman että olemme tietoisia siitä mitä teemme. Nämä automaatiot ovat tallentuneina tiedostamattomaan proseduraaliseen muistiin. Proseduraaliseen muistiin tallentuvat myös varhaiset vuorovaikutussuhteet, joista tulee prototyyppejä aikuisuudenkin ihmissuhteille. Riitaisassa perheessä kasvanut on riitaisa aikuisena. Proseduraaliseen muistiin kovakoodatut toimintaskeemat istuvat niin tiukassa, että komplisoituneesti traumatisoituneiden kuvataan elävän tahallaan traumojaan uudelleen; pitkään isänsä pahoinpitelemä voi hakeutua väkivaltaisten partnereiden seuraan, olematta tästä mitenkään tietoinen.
Komplisoituneen trauman psykologia kiinnittyykin erityisesti siihen, miten toimimme ihmissuhteissa. Siksi ihmissuhteissa toimiminen tuottaa traumatisoituneille ongelmia, mikä vaikuttaa myös terapeuttisiin suhteisiin tehden niistä kompleksisia. Traumatisoitunut ei lähtökohtaisesti luota muihin ihmisiin, mikä ymmärrettävää onkin, ja se tekee terapiaan tarvittavan luottamuksellisuuden rakentamisesta pitkän prosessin.
Lisäksi kehon pelkoreaktiot vaikuttavat käyttäytymiseen voiden jopa muuttua keskeisiksi persoonallisuuspiirteiksi. Joku on luonteeltaan riidanhaluinen taistelija, toinen konflikteja välttelevä pakenija, kolmas itseensä maailmalta vetäytyvä jäätyjä ja joku tekee kaikkensa miellyttääkseen muita. Itse taistelen tieni kaiken läpi elämässä. Tätä artikkeliakin taon kuin elämä olisi parin tunnin kuluttua päättymässä. Vastoinkäymisiin tartun erityisen tarmokkaasti, enkä luovuta ennen kuin jonkinlainen lopputulos on saavutettu. Hassua kyllä, juuri tämä piirre teki minusta arvostetun ratkaisukonsultin ollessani vielä työkykyinen. Pelkoreaktiot näkyvät luonnollisesti myös automaattisina defensseinä. Olen itse ylenpalttisen sarkastinen ja käytän huumoria siirtääkseni huomion pois vaikeista asioista.
Psyykkisen joustavuuden ja ihmissuhdestrategioiden harjoittelussa on luottamuksellinen ja intiimi terapiasuhde keskeinen, eikä ole poikkeuksellista, että komplisoituneesta traumatisoitumisesta kärsivä palaa vuosikausia käsittelemään asioitaan terapiaan. Komplisoituneeseen traumaan erikoistunut traumapsykoterapeutti Eric Gentry kertoo, että useat asiakkaat käyvät vuosikymmenien ajan hänen vastaanotollaan, koska uudet elämäntilanteet palauttavat vanhat haasteet jälleen ajankohtaisiksi.
Vastaavasti implisiittisten traumamuistojen ratkaisu siten, että ne eivät enää laukaise stressireaktioita, on asia, joka käytännössä vaatii aina tuen ammattilaiselta, joka hallitsee traumamuistojen neutraloinnin menetelmät. Keskeisin näistä on ns. EMDR-terapia.
Traumatisoituneen arvomaailma
Henkinen olemispuolemme edustaa korkeampaa, rationaalista tajunnallisuuttamme, jota leimaa vapaa tahto ja kielellistämisen kyky. Toimimme henkisyytemme avulla suunnitellen, arvioiden ja arvottaen itseämme ja elämäämme ja suhdettamme maailmaan. Arvot ovat henkisen toiminnan perusta, oli yksilö sitten tietoinen omasta arvohierarkiastaan tai ei.
Myös henkinen olemispuolemme voi värjäytyä komplisoituneesta traumasta siten, että perususkomukset itsestä ja maailmasta ovat kielteisiä ja pessimistisiä. Olen itse kokenut tämän omassa elämässäni. Uskoin itseni olevan arvoton, ihmisen ja maailman paha, ja aidon hyvän olemassaoloon suhtauduin vähintäänkin skeptisesti. Vasta vuosien sitkeä ja ehdoton rakkaus, jota sain vaimoltani, terapeutiltani ja kissoiltamme, mursi tuon kielteisen illuusion ja pystyin avautumaan arvojen maailmalle. Kun löysin logoterapian, joka nimenomaan keskittyy henkiseen kasvuun ja näkee jokaisen ihmisen arvokkaana ja täynnä potentiaalia hyvään ja tarkoitukselliseen elämään, minusta tuli kokonainen ihminen.
Henkisen olemispuolen valossa kukaan ei ole pelkästään traumatisoitunut yksilö. Traumatisoituminen on ominaisuutemme, mutta se ei määrittele keitä me ihmisinä olemme. Henkisessä olemispuolessamme olemme jatkuvassa uudeksi tulemisen tilassa ja voimme vaikuttaa siihen, miten itseämme ihmisenä todellistamme olosuhteista ja puutteistamme huolimatta. Erityisesti logoterapia keskittyy siihen, mikä ihmisessä on tervettä, ja kannustaa kultivoimaan sitä. Kaikissa, myös äärimmäisen traumatisoivissa olosuhteissa, on mahdollista toteuttaa inhimillistä potentiaalia etsimällä tarkoituksellisen elämän mahdollisuuksia.
Tarkoituksellinen elämä suuntautuu aina arvoihin: siihen mikä on aidosti rakkaudellista, hyvää, totuudellista ja kaunista. Arvot ovat universaaleja ja täydellisiä. Ihminen on rajallinen ja vajavainen. Mutta pyrkimys arvokkaaseen ja tarkoitukselliseen elämään olosuhteista huolimatta nostaa ihmisen vellovien elämäntilanteiden ja tunteiden myrskystä aina pinnalle hengittämään, myös äärimmäisissä kriiseissä. Logoterapian isän, Viktor Franklin 1920—1930 -luvuilla kehittämä teoria joutui todelliseen tulikokeeseen hänen omassa elämässään, kun Frankl joutui juutalaisena keskitysleirille toisen maailmansodan aikana. Siellä hän huomasi, että ne vangit pärjäsivät, jotka orientoituvat arvokkaaseen; antoivat leivänpalansa heille, jotka tarvitsivat sitä enemmän, jotka odottivat kesken jääneen uransa jatkamista ja jotka mielikuvissaan olivat yhdessä rakkaidensa kanssa. Henkisesti vahvat selvisivät keskitysleirin kauhuista paremmin kuin fyysisesti vahvat. Franklin kokemukset on dokumentoitu kirjaan “Ihmisyyden rajalla”, jota pidetään maailmankirjallisuuden klassikkona.
Logoterapian näkökulmasta komplisoitunutta traumaa lähestytään siten, että oireita lievitetään siinä määrin, että ihminen pystyy elämään arvojensa mukaista elämää mahdollisimman täysipainoisesti. Logoterapia kannustaa katsomaan aina eteenpäin, parempaa huomista rakentaen. Menneisyyden penkomisella ei ole mitään itseisarvoa. Ts. traumapsykoterapiassakin on logoterapian valossa syytä keskittyä traumatisoitumista aiheuttaneisiin tapahtumiin vain siinä määrin kuin se auttaa ylittämään ne, päästämään irti menneisyyden kahleista. Komplisoituneessa traumassa tämä ei ole yksinkertaista, koska psykologisella tasolla elämme traumojamme uudestaan ja uudestaan. Logoterapia korostaa kuitenkin kykyämme nousta kohtalomme ja kehomme ja psyykkisten rakenteidemme yläpuolelle. Viktor Frankl kutsui tätä ihmisen kykyä henkiseksi uhmavoimaksi.
Olen itse löytänyt traumatisoitumisesta tarkoitusmahdollisuuden: voin oppia ilmiöstä kaiken siitä opittavissa olevan ja jakaa oppimani, jotta traumatietoisuus leviäisi. Tältä pohjalta on syntynyt tämä blogi.
Ihminen on avoin maailmaan
Situationaalinen olemispuolemme tarkoittaa dialektista suhdettamme maailmaan; me olemme osa maailmaa ja maailma on osa meitä. Situationaalinen olemispuoli on meille kullekin näyttäytyvä se maailman osa, joka tekee meistä ainutlaatuisen. Situationaalisuutemme sisältää mm. geenimme, kohtalomme, perheemme, sosiaaliset suhteemme, kulttuurimme ja arvomme. Ihmisen situationaalisuus tarkoittaa, että ihminen saa merkitysaiheita jatkuvasti ympäristöstään ja samalla hän muodostaa merkitysaiheita muiden ihmisten situaatioihin. Ihmisten situaatioiden yhteenkietoutuminen tekee ymmärrettäväksi, miksi eettinen oleminen on tärkeää. Kun harjoitamme eettistä punnintaa, mietimme sitä mikä tuottaa yhteistä hyvää. Yhteinen hyvä on hyvää myös itselle. Tämä tekee ymmärrettäväksi Viktor Franklin moton, että hyvän ja onnen tavoittelu itselle on tehotonta. Vain haluamalla hyvää muille saamme automaattisesti hyvää ja kestävää hyvinvointia itsellemme. Viktor Frankl korosti ihmisen vapaata tahtoa. Meillä on aina mahdollisuus olosuhteidemme rajoissa muokata kohtaloamme. Äärimmäisissäkin olosuhteissa, kuten keskitysleireissä, ihmisellä säilyy vapaus ainakin asennoitua omaan kohtaloonsa arvokkaasti, jos mikään muu ei enää ole mahdollista.
Traumatisoitumisen todellinen tragedia on siinä, että se ryövää ihmiseltä mahdollisuuksia toimia arvojensa mukaisesti. Kun trauman kehollis-psykologiset reaktiot valtaavat tajunnan, ihminen toimii vaistonvaraisesti, reaktiivisesti ja tiedostamattomasti. Traumaguru Peter Levineä mukaillakseni tiikeri ihmisessä herää. Tiikeri ei ole kiinnostunut arvoista, vaan elimistönsä selviytymisestä. Auttaaksemme traumatisoituneita meidän on siksi ymmärrettävä trauman evolutiivisesti mielekkäät, mutta arjessa dysfunktionaaliset biopsykologiset reaktiot. Vaikka empatia ja ymmärrys on valtavan arvokasta ja itse asiassa koko toipumisen ydin on rakkaudellinen kohtaaminen, niin empatia yksin ei vielä riitä. Meidän on myös autettava ihmisiä aktualisoimaan potentiaalinsa niiden rajoitusten sisällä, joita traumaksi kutsuttu adaptaatio elämässä koettujen kolhujen vuoksi asettaa. Viktor Franklin sanoin rakkaus on sitä, että näkee toisessa hänen potentiaalinsa, sen miten upeaksi ihmiseksi hän voi kasvaa, ja toimii niin, että tuo potentiaali saa aktualisoitua. Jos me kaikki toimisimme niin, me toimisimme traumainformoiduissa yhteisöissä ja traumainformoidussa yhteiskunnassa. Asennemuutokset lähtevät ruohonjuuritasolta ja siitä, että yksilöt käyttäytymisellään antavat muille esimerkin, johon pyrkiä.
On mielestäni tärkeää tunnistaa, että elämme kulttuurissa, joka on lähes täysin irtaantunut arvoista. Arvojen maailma on korvautunut instrumentaalisilla arvoilla, jotka eivät voi toteuttaa ihmisen perimmäisiä hyvän elämän tarpeita, eikä välinearvoihin nojaamisesta yksinkertaisesti seuraa hyvää elämää. Arvot ovat tässä mielessä peruslähtökohta: ilman arvoja ei ole mitään aitoa aihetta haluta uhmata kohtaloaan.
Ihminen on holistinen kokonaisuus
Edellä esitetty tarkastelu traumatisoitumisesta eri olemispuolten valossa on monella tapaa teoreettinen. Todellisuudessa kaikki ihmisen olemispuolet ovat jatkuvassa dialektisessa vuorovaikutuksessa. Suomalainen filosofi ja psykologi Lauri Rauhala osoitti, että ihmisen olemispuolten dynamiikka on luonteeltaan toisenlaista kuin yksioikoinen luonnontieteellisestä tutkimusihanteesta kumpuava determinismin oletus. Ihmisen olemispuolet ovat erottamattomasti toisiinsa kietoutuneita. Tajunnan mielelliset sisällöt ovat situaatiosta. Situaation komponentit eivät kuitenkaan ole kokemuksen ”syitä”, vaan aiheita merkitysmuodostukselle. Kokemuksia konstituoituu myös kehomme tuntemuksista ja tiedostamattomasta psyykkisestä kerrostumasta. Siten kaikki olemispuolet osallistuvat samanaikaisesti merkitysmuodostuksen kokonaisuuteen. Näistä merkitysyhteyksistä kokonaisuutena syntyy subjektiivinen maailmankuvamme.
Subjektiivinen maailmankuva on jatkuvasti uudelleenorganisoituva prosessi, jonka merkityssuhteet ovat joko suotuisia tai epäsuotuisia; ne joko tukevat ihmisen maailmassa olemista tai tuottavat ristiriitaisia ja vääristyneitä tulkintoja maailmassa olemisesta ja situationaalisesta tapahtumisesta. Mielenterveyshäiriöt on Rauhalan mukaan tunnistettava tässä valossa, epäsuotuisina merkityssuhteina. Merkityksen kehkeytyminen ihmisen situaatiossa on niin kompleksista, että parhaita tuloksia epäsuotuisten merkityssuhteiden oikaisemisessa saadaan aikaan vaikuttamalla suoraan merkityssuhteisiin. Merkityssuhteita pyritään tällöin realistisoimaan. Tämä on psykoterapian tehtävä.
Traumatisoituneen subjektiivista maailmankuvaa värittää merkittävä kuorma menneisyydestä, kehon pelkoreaktioista ja automaatioiksi muodostuneista psykologisista reaktioista, jotka eivät vastaa sitä, miten tahdomme arvojemme valossa maailmassa itseämme todellistaa. Viktor Franklin mukaan ensisijaista on varmistaa, että voimme elää tarkoituksellista, eli arvojemme näköistä elämää. Se tarkoittaa oireiden poistamista silloin kun se on mahdollista, ja muulloin hallintaa, jotta saamme jälleen tartuttua tarkoituksesta kiinni.
Miten poistaa tai hallita kehollisia oireita? Miten käsitellä ihmissuhteita ja psyykkistä reaktiivisuutta? Mitä tarkoittaa tarkoituksellinen elämä käytännössä? Mistä tiedän, mitkä arvoni ovat? Näihin kysymyksiin palaan tulevissa artikkeleissa.
Kirjallisuutta
ACEs Connection. The Impact of Trauma. Infografiikka. https://www.acesconnection.com/blog/the-impact-of-trauma-a-new-echo-infographic
Courtois, Christine. It’s Not You, It’s What Happened to You: Complex Trauma and Treatment
Frankl, Viktor. Man’s Search for Meaning (suom. Ihmisyyden rajalla)
Frankl, Viktor. The Will to Meaning: Foundations and Applications of Logotherapy (suom. Logoterapia – avain mielekkääseen elämään)
Gentry, Eric. Advanced Training for Trauma Treatment of Complex PTSD
Levine, Peter. Waking the Tiger (suom. Kun tiikeri herää)
Ogden, Pat et al. Trauma and the Body: A Sensorimotor Approach to Psychotherapy
Traumainfo.fi 